Naisten työväenyhdistyksen uskomaton tarina

Etusivu

Lue lyhennelmänä kuvaus naisyhdistyksen historiankirjan sisällöstä.

”Eilen illalla oli työväenyhdistyksen huoneustossa perustava kokous naisyhdistykselle, joka haaraosastona liittyy työväenyhdistykseen. Saapuvilla oli noin 50 naista sekä rouvia että nuoria impiä… Säännöistä kävi selville, että yhdistyksen tarkoituksena on edistää naisasiaa sitä varten laaditun ohjelman mukaan.” (Aura 9.12.1896)

Joulukuun kahdeksantena päivänä 1896 perustettiin Turun työväenyhdistyksen naisyhdistys. Kansan parissa siitä käytettiin myös nimitystä Naisten työväenyhdistys ja Työväen naisyhdistys.

Ajatus naisten työväenyhdistyksestä osuu kohdilleen. Naisyhdistyksellä oli keskeinen asema ja tehtävä työläisnaisten saamisessa mukaan työväenliikkeeseen.

Ennen kuin yhdistyksen perustamiseen kuitenkaan päästiin, oli kuljettu pitkä tie. Turun työväenyhdistys oli perustettu 1886.

Turun työväenyhdistyksessä oli kannettu huolta pitkään naisten vähäisestä osallistumisesta yhdistyksen toimintaan. Heitä oli yritetty saada mukaan eri tavoin. Yhtenä ajatuksena oli esitetty mm. musiikkiesitysten ottaminen kokousten alkuun.

Perimmäinen syy naisyhdistyksen perustamiseen oli siis naisten saaminen mukaan työväenliikkeeseen. Heitä tarvittiin paitsi jäseniksi ja joukkovoimaksi, myös työntekijöiksi erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin, sekä tukemaan yhdistyksen taloutta.

Naisyhdistyksen perustaminen poikkesi työväenliikkeen yleisestä linjasta, joka ei tunnustanut erillistä naiskysymystä; oli vain yhteinen työväenkysymys. Naisyhdistyksen perustaminen, niin taktinen kuin se olikin, merkitsi sen myöntämistä, että työväenliikkeessä oli myös naiskysymys.

Turun työväen naisyhdistys oli siis ensimmäinen Suomessa perustettu puoluepoliittinen naisyhdistys. Sopii epäillä, ettei maailmaltakaan monta – jos ainuttakaan – vanhempaa vastaavaa löydy. Etenkin, jos kriteeriksi otetaan edelleen toimiva.

Pian naisyhdistyksen perustamisen jälkeen muualla Suomessa seurattiin Turun mallia ja perustettiin paikallisia naisyhdistyksiä. Vuonna 1900 ne järjestäytyivät Suomen työläisnaisten liitoksi.

Naisyhdistyksen ensimmäiseen kokoukseen tammikuussa 1897 osallistui lähes sata henkilöä ja vuoden lopulla yhdistyksessä oli 181 jäsentä. Alkuinnostuksen laannuttua jäsenmäärä laski, mutta yhdistys pysyi elinvoimaisena ja toiminta monipuolisena. Alkuvuosina yhdistyksessä toimivat mm. naiskööri, puhujaseura ja ompelukerho.

Ensimmäisen oman lippunsa yhdistys hankki 1898. Seuraava lippu, johon oli kirjailtu sanat ”Ei taistelutta voittoa” hankittiin 1908. Nykyinen lippu on vihitty 1959.

Naisyhdistyksen edustajat olivat ensimmäisinä naispuolisina kokousedustajina mukana myös valtakunnallisessa työväenkokouksessa ja perustamassa Suomen työväenpuoluetta Turussa 1899. Naisyhdistyksestä kokoukseen osallistuivat rouva Mathilda Tuominen ja neiti Aino Roine.

Näin yhdistyksen toiminnasta kirjoitettiin 116 vuotta sitten Länsisuomen Työmies-lehdessä:

”Joka mies kirjoittakoon waimonsa yhdistykseen jäseneksi, tilatkoon työwäen oman sanomalehden ja koittakoon kykynsä mukaan selittää työväenasian jaloa tarkoitusta. Jos waimo ei tule selville yhdestä kerrasta, ei saa häntä loukata sanomalla ymmärtämättömäksi, mutta ystävällisesti puhua uudestaan niin monta kertaa, että hän tulee sen werran selwille siitä, että hänen tulee hankkia itse lisää tietoja. Niitä taas saa Naisyhdistyksestä ja Naisyhdistyksen kokouksiin waimojen pitää pääsemään, sitä ei saa estää minkäänlaiset muut esteet kuin sairaus. Mies olkoon sen ajan kotolaisena lasten kanssa, jos ei muu auta…” (Länsisuomen Työmies 10.2.1900)

Yhdistyksen tärkein tehtävä oli edistää työväenliikkeen tavoitteita, joista ensimmäinen ja tärkein oli yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Äänioikeusuudistuksen toteuduttua naisyhdistys oli mukana vaalityössä ja edesauttoi mm. Ida Aalle-Teljon valintaa kansanedustajaksi Turun eteläisestä vaalipiiristä. Myöhemmin Aino Lehtokoskesta tuli naisyhdistyksen pitkäaikainen oma kansanedustaja. Ensimmäinen eduskuntaan valittu yhdistyksen jäsen oli kuitenkin Elviira Wihersalo. Hänen kohtalonaan oli menehtyä kansalaissodan jälkeen Venäjällä.

Naisyhdistys oli perustamassa myös ammattiosastoja naisvaltaisille aloille ja mukana tukemassa Suomen ensimmäistä naisten lakkoa, joka käytiin Turussa Juseliuksen paitatehtaalla marras- joulukuussa 1899. Lakko päättyi lakkolaisten voittoon.

Tärkeällä sijalla yhdistyksen toiminnassa oli myös raittius. Vaikka raittius oli koko työväenliikkeen yhtenen tavoite, niin väärin ei ole sanoa, että naiset olivat tiukimmin sen takana. Tai että viinapiru miesten juoppouden myötä kosketti kipeimmin työläisnaisia ja perheitä.

Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä kansainvälinen sosialistinen naisliike asettui sodan vastaiselle kannalle. Myös Suomessa naisliitto vastusti sotaa ja mm. organisoi joulupäivänä 1917 rauhankokousten sarjan.

”Naisliittotoimikunnan kehoitus rauhan puolesta sai Turunkin työläisnaisissa voimakasta vastakaikua ja toivottiin hartaasti että kaikkien maiden köyhälistö liittyisi yhteen vaatimaan rauhaa”. (TK 1917)

Rauhan lisäksi haluttiin demokratiaa, etenkin uusia kunnallislakeja ja kunnallista äänioikeusuudistusta. Toisin kuitenkin kävi. Demokraattisen kehityksen kannalta marraskuussa 1917 hyväksytyt eduskunnan ylimmäksi päätöksentekijäksi nostanut valtalaki ja uudet yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuneet kunnallislait olivat myöhässä. Katkeruus ja kurjuus olivat kasvaneet liian suuriksi ja työväenliikkeen vanha johto menettänyt mahdollisuutensa johtaa kehitystä maltillista tietä. Sen sijaan alkoi vallankumous.

”Tällä kerralla lopetamme toimintavuotemme keskellä vallankumouksen riehuntaa. Suomen työväenluokan suuren vallankumouksen hetki on lyönyt. Suomen työväen on täytynyt ase kädessä nousta taisteluun katalia sortajia kohtaan. Kuinka raskas on taistelumme oleva, kuinka paljoilla uhreilla vapautemme saamme ostaa, sen tulee läheinen tulevaisuus näyttämään…” (TK 1917)

Vuosikokouksessa 24.2.1918, jossa myös Fiina Merikarin kirjoittama toimintakertomus hyväksyttiin, oli läsnä noin sata henkilöä.

Kansalaissota oli kokousta pidettäessä kestänyt runsaan kuukauden. Sotasensuurin vuoksi sodan kulusta ei ollut tarkkoja tietoja.

Naisia osallistui myös punakaartin toimintaan ja Turun punakaartissa oli naiskomppania. Se toimi pääasiassa vartiointitehtävissä, mutta osallistui sodan loppuvaiheessa taisteluihin punaisten yrittäessä vallata Lahden. Naisten tarttuminen aseisiin ei saanut kannatusta naisyhdistyksessä eikä sosialidemokraattisessa naisliitossa.

Viimeinen asia – viimeisen johtokunnan kokouksen viimeinen asiapykälä 8. maaliskuuta 1918 – ennen kansalaissodan päättymistä oli naisten osallistuminen ase kädessä sotatoimiin. Sille sanottiin selkeä ei:

”Ilmoitettiin, että piirissämme on käynnissä naisten värväys kaartiin. Tämän johdosta keskusteltiin ja tultiin siihen johtopäätökseen ettei ainakaan tällä kerralla kun ei vielä miehiäkään kaikki ole mobilisoitu olisi naiskaartien perustaminen suotavaa. Sitä paitsi katsottiin naisten toista tietä voivan asiamme eteen tuloksia tuottavammin toimia…”

Kansalassodan uhrien joukossa oli kasi naisyhdistyksen jäsentä: kansanedustaja Elviira Wihersalo ja Maria Koskinen. Lisäksi viisi yhdistyksen jäsentä oli vuoden 1919 lopulla maanpaossa ja 7 ollut vankilassa. Vangitut oli vapautettu vuoden 1920 alkuun mennessä.

Kansalaissodan jälkeen naisyhdistys avusti muun naisliiton mukana punaorpoja ja vankileireillä olevia punaisia ja työtä työläisnaisten ja –äitien aseman parantamiseksi valkoisessa Suomessa.

Kansalaissodan jälkeen työväenliike ajautui sisäisiin riitoihin ja  jakautui sosialidemokraatteihin ja kommunisteihin. Riidassa valtakunnallinen naisliitto jäi kommunisteille, naisyhdistys sen sijaan pysyi sos.dem. puolueessa. Päätös naisyhdistyksen osalta syntyi kesällä 1920.

Vuoden 1919 lopulla yhdistyksen nimeksi muutettiin Turun sosialidemokraattinen naisyhdistys ry. Uusi nimin otettiin käyttöön vuoden 1920 alussa.

Kunnallispoliittiseksi vaikuttajaksi yhdistys tuli ensimmäisissä nykyaikaisissa kunnallisvaaleissa 1919. Vaaleissa oli ehdolla kaksi yhdistyksen jäsentä: Tekla Tuomola ja Ida Alonen. Tekla Tuomola valittiin ja hän oli myös 14-jäsenisen sosialidemokraattien valtuustoryhmän ainoa nainen.

 

Ompelukerhosta: sivistystä ja varainhankintaa 

”He otti naisii kyl siihe yhdistykseenki jäseneks. He otti ottaakses naisii sinne, koska ne oli simmosi mitkä tekivät rahaa. Nykyään tietysti täälläki sanotaan jo, ett tota … mitä niist muijist, ei ol mittän, ne kutoo sukkii vaa ja jottai simmost. Mut niist sukan kutomisist ja niist kaikist niist o koottu sentää aika monta rahaa- Ett kyl moni miesyhdistyski saa kiittää luojaaas, ett siel ol naissi ni jotka hoitaa ja järjestää ne raha-asiat.” (Lydia Sirén)  

Näin kiinteytti naisyhdistyksen pitkäaikainen aktiivi ja taloudenhoitaja Lydia Sirén naisten arvostuksen ja roolin työväenliikkeen taloudenhoidossa. Ja totisesti: liian vähälle arvolle se on jäänyt.

Esimerkiksi suhtautuminen ompelukerhoihin, Lydian mainitsemiin sukankutomisiin, on ollut nätistikin sanottuna vähättelevä.

Pitäisi olla toisin, sillä Turun työväenyhdistyksen ompelukerho perustettiin jo vuonna 1889. Samaan aikaan Turkuun rakennettiin Suomen ensimmäistä työväentaloa. TTY oli köyhä, ja talon rakentamisen jälkeen lisäksi isoissa veloissa. TTY:n varainhankinnassa keskeisiä olivat arpajaiset ja myyjäiset. Niihin kumpaankin ompelukerho valmisti käsitöitä voitoiksi tai myytäviksi.

Ompelukerhon johtokunnassa oli myös miehiä, ja kun ompelukerhon tulevaisuudesta oli epäselvyyttä ja vähän riitaakin naisyhdistyksen perustamisen aikoihin, laitettiin selvitysmieheksi politiikan raskassarjalainen, tuleva puoluesihteeri J. K. Kari. Myös Turun työväenyhdistyksen puheenjohtaja Nils Robert af Ursin teki paljon työtä TTY:n ompelukerhon käynnistämiseksi.

Tuskin Suomessa on rakennettu ainuttakaan työväentaloa ilman, että niitä olisi rahoitettu ompelukerhoilla, arpajaisilla, myyjäisillä ja huveja järjestämällä.

 

Sotavuodet

”Olemme lähettäneet jouluksi ja jälkeenpäin meidän pojillemme sinne jonnekin vaate että raha lähetyksiä. Pojat vuorostaan ovat lähettäneet vastalahjaksi suuren pinkan kiitoskirjeitä.” (TK 1939)

Sotavuosina naisyhdistys oli mukana kotirintaman sotaponnisteluissa muiden naisjärjestöjen kanssa. Sotilaille lähetettiin paketteja ja rahalahjoja. Vastaavasti sotilaat lähettivät kiitoskirjeitä yhdistykselle. Näitä kirjeitä luettiin ääneen yhdistyksen kokouksissa.

Rintamalle tilattiin myös Sosialisti-lehteä ja yhdistyksellä oli kymmenkunta kummilasta, joiden isät olivat joko kaatuneet tai sotainvalideja.

Naisyhdistys toimi myös paikallisena valtakunnallisen avun välittäjänä, mm. pommitusten uhreille.

 

Lasten kesäsiirtola

”olisi saatavissa huoneusto sisältävä 5 huonetta, terveellisellä, paikalla 8 ½ kil. Turusta Liedon pitäjässä. Myös olisi sauna käytettävänä. 250 markan vuokrasta 3 kuukaudelta”. (Kk. 30.3.1908)

Ajatus lasten siirtolasta nousi naisyhdistyksessä esille toiminnan varhaisina vuosina. Vuonna 1908 yhdistys järjesti ensimmäisen siirtolansa. Turun naisyhdistys ei ollut ainoa sosialidemokraattinen naisyhdistys, joka järjesti siirtolatoimintaa.  Se oli kuitenkin ainoa, joka järjesti siirtolan lapsille.

Vuotta 1918 ja mahdollisesti yhtä tai kahta 1920-luvun kesää lukuun ottamatta siirtola järjestettiin joka kesä vuoteen 1974. Siirtola oli naisyhdistykselle iso ponnistus. Erityismaininnan ansaitsee kesän 1919 siirtola. Takana oli kansalaissota ja valkoinen terrori oli voimissaan. Voi vain kysyä, mistä nämä naiset saivat tähän voiman ja rohkeuden tänä Suomen historian pimeimpänä aikana.

”…kaikkien mielipide oli että nyt jos koskaan on siirtola tarpeen ja kesäsiirtola välttämättömästi on juuri kesäksi saatava.” (Kk. 4.3.1919)

Toimintansa aikana naisyhdistyksen siirtola tarjosi tuhansille köyhien ja vähävaraisten perheiden lapsille mahdollisuuden kesälomaan maalla.  Lapset saivat siirtolassa myös kunnollista ruokaa, mikä monelta kotona jäi köyhyyden takia puuttumaan. Vuonna 1927 siirtola sai Frans ja Tekla Tuomolan lahjoituksen ansiosta pysyvän sijan Piikkiössä.

Siirtolan lopettamisen taustalla vaikuttivat yhteiskunnallinen kehitys ja elintason nousu. Aika oli ajanut Piikkiön tapaisen vaatimattoman siirtolan ohi.

Lasten siirtolan loputtua naisyhdistys järjesti Piikkiön kesäkodissa vanhusten lomaleirejä runsaan kymmenen vuoden ajan vuosina 1975–1986. Vanhusten lomaleirien loppumisen taustalla vaikuttivat samat syyt kuin lasten siirtolan kohdalla. Vaatimattomat puitteet eivät vastanneet enää ajan vaatimuksia.

Kesällä 2014 yhdistys myi Piikkiön kesäkodin. Sen käyttö oli jäänyt vähäiseksi ja ylläpidosta muodostunut rasite.

Vaikka naisyhdistyksen siirtola ja vanhusten lomaleiritoiminta loppuivat, ei se merkinnyt, että yhdistyksen panos ja toiminta näissä merkeissä olisi päättynyt. Naisyhdistys oli mukana perustamassa yksihuoltajaäitien tueksi tarkoitettua Turun ensi- ja turvakotiyhdistystä sekä Turun vanhainkotien kannatusyhdistystä (Turun lähimmäispalveluyhdistys). Naisyhdistys on edelleen mukana niiden toiminnassa.

 

Parhaimmillaan kun on ollut vaikeinta – matka jatkuu

Sotavuosiin asti Turun sosialidemokraattista naisyhdistystä voi luonnehtia naisten työväenyhdistykseksi. Sen jäseniä oli kaupunginvaltuutettuina ja muissa keskeisissä tehtävissä. Vuosina 1931–1933 sillä oli peräti 3 jäsentä kaupunginvaltuustossa.

Sotien jälkeen SDP:n toiminta vilkastui, jäsenmäärän kasvoi ja naisvaltaisille ammattialoille perustettiin puolueosastoja. Lisäksi monet puolueyhdistykset perustivat naisjaostoja. Turun sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön alaisuuteen perustettiin myös naisjaosto ja myös piirin alueella naisten yhteistyö tiivistyi.

Tässä murroksessa naisyhdistys menetti asemansa keskeisenä naisten toiminnan järjestäjänä ja muuttui ns. tavalliseksi puolueosastoksi. Muutos näkyi myös siinä, että sotavuosien jälkeen turkulaisten sosialidemokraattien poliittisesti vahvimmat naiset tulivat muualta kuin naisyhdistyksen riveistä.

”Käsiteltävistä asioista pääosan muodostivat kerhoiltojen ja juhlien järjestelyt, vaalit, varojen hankkiminen toimintaa varten, puoluelehtien levitystyö sekä kesäkotia koskevat asiat. Kokousten lopussa on keskusteltu ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä.” (TK 1954)

Näinä vuosina naisyhdistyksen toiminnassa korostuivat sosiaalinen toiminta, kulttuuri, raittius ja lapsityö. Takaisin turkulaisen politiikan ytimeen naisyhdistys palasi 1970-luvun puolivälissä, jolloin Ritva Grönlund tuli sen puheenjohtajaksi.

Kaksituhatluvulla naisyhdistyksen johtoon on tullut uusia henkilöitä, joiden johdolla yhdistys on hakenut uutta asemaa ja toimintamallia sosialidemokraattisessa kentässä sekä turkulaisena ja yhteiskunnallisena toimijana. On myös havaittavissa, että naisyhdistyksen asema on 2000-luvulla vahvistunut.

Kulunutta 120 vuotta tarkastellessa tuskin on väärin todeta, että silloin kun sosialidemokratia on ollut vaikeuksissa tai isänmaa uhattuna, kuten sotavuosina, on Turun sosialidemokraattinen naisyhdistys ollut parhaimmillaan. Sen riveistä on aina löytynyt sosialidemokratian kova ydin, syvä inhimillisyys sekä pienten ja heikomman puolella oleminen, jonka varaan sosialidemokraattinen liike on perustansa rakentanut.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että Turun sosialidemokraattisen naisyhdistyksen tarina jatkuu vielä pitkään.

”Se on kiva, kun siellä on niitä uusia ja he ovat valmiita menemään eri tehtäviin. Ja ehdokkaiksi. Taas on uusi nousukausi.” (Ritva Grönlund 29.4.2014)

– Lyhennelmän kirjoitti Arto Jokela, Ei taistelutta voittoa -historiankirjan kirjoittaja

Kirja on myynnissä. Ota yhteyttä naisyhdistykseen.