Katsaus historiaan XIII: Kesäsiirtolan ihme

Historia

Kesäsiirtolan ihme

Pienenä ihmeenä voidaan pitää, että terrorivuoden 1918 jälkeen naisyhdistys järjesti jälleen siirtolan kesällä 1919. Käsitystä ihmeestä – ja toiminnan syvästä inhimillisyydestä – vahvistaa, että yhdistys saattoi aloittaa kansalaissodan jälkeen toimintansa vasta tammikuussa 1919.

Muiden tappioiden lisäksi yhdistys kirjasi kansalaissodan aikana menetetyksi noin kolmanneksen siirtolan tavaroista.

Siirtolan järjestäminen oli ensimmäisen kerran esillä maaliskuun kuukausikokouksessa. Silloin pohdittiin paitsi paikkaa, myös sitä, löytyykö yhdistyksestä ylipäätään kannatusta siirtolan järjestämiseen. Kannatusta löytyi. kesäsiirtola2

”…kaikkien mielipide oli että nyt jos koskaan on siirtola tarpeen ja kesäsiirtola välttämättömästi on juuri kesäksi saatava.” (Kuukausikokous maaliskuu 1919)

Ajat olivat ankarat ja puitteet vaatimattomat. Työtä siirtolan hyväksi tehtiin talkoilla ja isolla sydämellä. Siitä kertoo myös sitaatti toukokuun kuukausikokouksen pöytäkirjasta:

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

”Kun on pitkä matka ja vaikea kuljettaa sänkyjä entisestä paikasta uuteen siirtolaan niin päätettiin anta[a] lasten maata tämä kesä lattialla ja kun on kankaat kalliita ettei voida laitta[a] makuuvaatteita aivan riittävästi niin laitetaan nukkumaan kaksi samalla petillä tytöt toiseen ja pojat toiseen huoneeseen. Yhdellä vuorolla viedään kaikki lapset matkakulujen säästämiseksi ja niin paljon kuin katsoo voivansa sinne suinkin viedä. (Kuukausikokous toukokuu 1919)

Vuonna 1919 siirtola oli Kustavissa Anavaisten kylällä. Siirtola-aika oli viisi viikkoa ja lapsia siirtolassa 51.

Siirtolan järjestämiseen naisyhdistys sai tukea Turun kaupungilta 3 000 markkaa ja Turun työväen osuuskaupalta 6 000 markkaa.

Arto Jokela, Turun sos.dem. naisyhdistyksen historiakirjan kirjoittaja

(Kuvat: Helsingin kaupunginmuseo)